Minä

 

Olen Elina Väinä, vuonna -59 syntynyt; äiti, mummi ja vaimo. Asun Hämeenkyrössä. Omia lapsia on viisi, kolme tyttöä ja kaksi poikaa. He ovat jo aikuisia, eivätkä asu enää kotona. Lapsenlapsia on kuusi, 3 tyttöä ja 3 poikaa, yksi tytöistä asuu meidän luonamme, synt. 2004, hän muutti meille 1 vuotiaana. Perheeseemme tuli myös neljä "bonus-lastenlasta", tyttären avioliiton myötä, joten nyt lapsenlapsia on 10. Lisäksi tietenkin ihana, rakas aviomies joka on käynyt kanssani läpi tuulet ja tuiskut, pysynyt rinnalla ja auttanut. Kaikesta siitä, että olen nyt tässä, kiitän ennenkaikkea omaa perhettäni valtavasta tuesta ja pelastavia, rakkaita enkeleitä. 

 

             ❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤

 

Olen tehnyt koko ikäni kaikenlaisia kaupallisen alan töitä, viimeksi olin yrittäjänä, oma naistenvaateliike. Se ei menestynyt ja jouduin lopettamaan sen 2010. Tein yhden naisen yrityksessä päivät töitä liikkeessä ja yöt verkkokaupan hoitamista, 24/7. Muutama vuosi ennenkuin kuin lopetus tuli, aloin uupua, valvoin yöt ja kuljin robottina päivät. Sairastelin jatkuvasti, kuumeilua ja lihaskipuja jne. Unohtelin asioita, en jaksanut keskittyä mihinkään ja yritin nukkua aina kun mahdollista, kotitöitä en jaksanut, en vaikka kuinka yritin. Söin isot määrät särkylääkkeitä kipuihin, aina vain vahvempaa. Iltaisin tuli mukaan siiderit lääkkeiden kanssa, sellainen piti aina saada, kuvittelin että se rentouttaa, päinvastoin. Hymyilin silti ulospäin. Oikeastaan olisi pitänyt lopettaa liike jo aiemmin, mutta sinnikkäästi jatkoin ihmisten, lähinnä isän miellyttämistä, en ajatellut lainkaan itseäni, odotin varmaan että hän joskus olisi sanonut rakastavansa minua, mutta niinhän ei käynyt koskaan. Lapsuus oli vaikea, olin kiltti ja ujo tyttö ja aina silti isän hampaissa, kaikki tein väärin, olin huono ja en osannut mitään. Se johti siihen että koko aikuisiän olin miellyttäjä ja suorittaja, raskas avioero, tyttäreni huumeongelmat ja siihen lisäksi vielä maksuvaikeudet liikkeen takia sekä vuosien unelmani romahdus, en enää jaksanut. Jälkeenpäin kun ajattelen, isäni kuoli samana vuonna kun sairastuin vakavaan masennukseen, terapeuttini sanoi että silloin annoin itseni vihdoin sairastua, aiemmin en uskaltanut, ja näinhän se varmaan onkin. Kävin ihan pohjamutien kautta elämän ahdingon. Sitä en toivo kenellekkään!

Enkelit ovat olleet elämässäni oikeastaan aina, olivat tukena ja turvana jo nuorempana, mutta nyt he tulivat vahvemmin, pelastajiksi, sekä sen myötä henkinen polku. Kun olin jossain sairauteni vaiheessa itsetuhon partaalla, näin enkelin ja sain häneltä viestin että ei ole vielä aikani, vaan minulla on vielä paljon töitä jäljellä maanpäällä. Se jotenkin herätti ja aloin miettiä mitä oikeasti haluan. Elämäni muuttui kokonaan, "uusi elämäni" alkoi enkeleiden energian myötä, jota sain suoraan enkeleiltä ja sillä hoitelin ensin itseäni. Kävin sitten ihan ensiksi kundalinireikikurssin, olen Kundalinireiki Master, Karuna Ki reiki Master, Reiki Master, Eläinten reikihoitaja, Kristallihoitaja, Shamanistinen parantaja ja Regressioterapeutti. Myöhemmin, kurssit käytyäni aloin hoitamaan itseäni reikillä ja huomasin kuinka energiat auttoivat, mieleni piristyi ja siksi aloin käydä muitakin kursseja, otin erilaisten reikien vihkimyksiä. Sydämessäni oli valtava palo siitä että haluaisin tehdä töitä enkeleideni kanssa, muiden ihmisten auttamiseksi, olinhan itse saanut heiltä jo paljon, mutta jokin jarrutti asiaa omassa mielessäni. Pelkäsin kertoa julkisesti enkeleistäni. Juttelin usein asiasta enkeleideni kanssa ja lopulta, kun aika oli oikea, sain heiltä viestiä että pitäisi vaan olla rohkea ja aloittaa hoidot myös muille ja siitä se lähti. Tulin ulos "kaapista" ja kerroin heti avoimesti miten elämäni on muuttunut. Osa ystävistä alkoi karttelemaan, mutta sitten tuli myös uusia, samanhenkisiä tilalle.

Olen niin onnellinen kun olen huomannut voivani auttaa monia, ehkä masennusta sairastavia tai kipujen kanssa kärsiviä, uupuneita tms. Se on kutsumukseni ja elän nyt elämäni parasta aikaa. Enkelitulkitsija kurssilla opiskelin keväällä 2014, sekä kävin lyhyen enkelihoito-energia kurssin, jotta sain vahvistuksen siitä että yhteyteni taivaallisiin auttajiin on puhdasta ja rakkaudellista.

Lisäksi kävin Kuumakivihoitokurssin, Intialaisen päähieronnan, Luonnonmukaisen kasvo- käsi ja jalkahoidon kurssin, Ayurvedisen pää- ja kasvohoidon kurssin ja Suklaavartalohoito kurssin sekä Vyöhyketerapian ja Aromahieronnan perusopinnot. Parhaillaan menossa Horstmann tekniikan opinnot, peruskurssin jo selvitin . Nälkä kasvaa syödessä sanotaan, minulle on käynyt niin, kun rakastuin hoitamiseen. 

Valmistuin joulukuussa 2016 Diana Cooper foundation-enkeliopettajaksi.

Teen hoitojani rakkaudella, rauhassa ja asiakasta kuunnellen. Intuitioni on vahvistunut ja lähihoidossa tunnenkin asiakkaan kipupisteet ja joskus myös erittäin ahdistuneen olotilan. Moni tulee hoitoon rauhoittuakseen ja koska itse olen ollut oravanpyörässä joskus aiemmin, tiedän mitä se on. Varaan jokaiselle asiakkaalle joustavan ajan jotta jää aikaa myös keskusteluun, eikä seuraava jo odota oven takana. Jätän myös hoitojen väliin itselleni aikaa hiljentyä ja meditoida. Itsestäänkin täytyy pitää huolta. Kun oppii rakastamaan itseään, oppii rakastamaan ja ymmärtämään myös muita. 

Ohjaan  tilauksesta ryhmille Meditaatioiltoja, Enkeliterapia-iltoja, Äänimaljarentoutus-iltoja sekä Rentouttavia iltoja asiakkaan järjestämässä tilassa. Voimaannuttavia ja rentouttavia iltoja kaikille. 

Hoitola Valonlähteen valikoimaan kuuluu hoitojen lisäksi henkiset kurssit sekä koulutukset ja Intialaisen päähieronnan koulutus - myös verkossa. 

Juttelen enkeleilleni koko ajan, joka aamu meditoin ja otan yhteyden suojelusenkeliini, arkkienkeleihin ja oppaisiini. Kuuntelen enkeleiden viestejä ja ohjausta. 

Rakastan myös runoja, luen paljon ja itsekin kirjoitan niitä. Kuljen luonnossa, kerään voimia metsän hiljaisuudesta ja energiaa puista. Valokuvailen myös jonkin verran, joskus välillä tulee rakkaita enkeleitänikin kuviin. Kirjoitin aiemmin Erilainen Mummi blogia, joka kesti vuodesta 2013 aina vuoteen 2020 ja tuli sitten tiensä päähän. Sinne pääsee tästä linkistä kurkistamaan Erilainen Mummi 

Toisen blogini aloitin tänne Valonlähteen sivustolle 26.9.20, siihen pääset tästä Elinan Blogi  

 

Enkeleiden siunausta sinulle!

Elina 

 

Koulutukseni:

Diana Cooper foundation - enkeliopettaja

Enkelihoitaja

Enkelikanavoija

DC - Enkeliopettaja

Reikimaster 

Kristallihoitaja

Luontaishoitaja

❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤