Löydä Itsesi - retriitti
- ??
- Retriittiviikonloppuun mahtuu mukaan 10 henkilöä (+minä
ja Birgitta joka toimii kokkina). Joten ilmoittaudu nopeasti!
Lue tämän sivun lopusta retriittiläisten palautteita!
Irti hektisestä
arjesta! Retriitti on mahdollisuus vetäytyä joksikin aikaa arjen kiireistä ja tutustua omaan mieleensä ja itseensä paremmin, pysähtyä elämässään ja pohtia sitä, kuinka haluaa elämänsä
elää ja mikä on itselleen tärkeää. Onko nyt kohdallasi se hetki jolloin haluat katsoa syvälle sisimpääsi?
Päivät
koostuvat ohjatuista rentoutus- ja meditaatiohetkistä, tavoittelemme oman mielen hiljentymistä, pysähtymistä, sekä erilaisista itsekseen/itselleen tehtävistä harjoituksista. Tietenkin myös omasta ajasta jonka aikana
voit halutessasi nauttia yksin hiljaisuudesta tai keskustella muiden osallistujien kanssa, kulkea luonnossa, lukea tms.
Käymme läpi myös joitakin teemoja keskustellen. Nyt sinulla on siis tilaisuus pysähtyä, hiljentyä ja löytää sisäinen tietoisuutesi. Mukavaa, rentoa
olemista ja aikaa itsellesi.
Yhteisiin hetkiin ei tietenkään ole pakko
osallistua. Annan kaikille aikataulun päivien ohjelmasta ja voit itse päättää osallistutko vai et.
Olen aina käytettävissä jos jotain
kysyttävää tai kerrottavaa tulee retriitin aikana tai ennen sitä.
Retriitti paikkana on luonnon keskellä, rauhallisella paikalla oleva mökki nimeltään "pikku-Itävalta". Kaunis ja tilava mökki on aivan Jämijärven rannassa
ja ympärillä on erilaisia ulkoilureittejä.
Mökissä on 5x2hh makuuhuonetta käytössä. Mökin alakertaa kiertää
laaja terassialue, josta portaat järven rantaan. Mökissä on sauna, kolme wc.tä ja kolme suihkua. Hiekkapohjaisesta rannasta voi halutessaan pulahtaa uimaan, rannalla soutuvene ja kanootti. Pihapiirissä on laavu sekä grilli.
Löydä Itsesi - retriitin hinta on ----
Hinta
sisältää majoituksen täysihoidolla, mukaan ei tarvitse ottaa kuin omat henkilökohtaiset tavarat sekä avoin mieli
Hintaan kuuluvat:
- majoitus 2hh huoneessa
- kasvisruoka: aamiainen, lounas, välipalat ja illallinen
- liinavaatteet (tyyny, peite, pyyhkeet, lakana, pussilakana ja tyynyliina)
- viikonlopun ohjelma
Sinä voit tulla vain rentoutumaan ja hiljentymään
kauniin luonnon keskelle!
Retriittipaikkaan ei pääse julkisilla kulkuvälineillä, mutta sovittaessa voin noutaa
esim. Ikaalisista, jonne pääsee bussilla. Eli jos et omista autoa, se ei ole ongelma.
Mökkiin mahtuu vain 10 henkeä, joten jos haluat
mukaan, ilmoittaudu heti.
Ilmoittautuminen:
- viimeistään ---- mennessä
- elina@elinanenergiahoidot.fi
- p. 046 662 0317/miel.tekstari
- kerrothan ilmoittautuessasi yhteystietosi sekä mahdolliset ruoka-aine rajoitteet
- kun olet ilmoittautunut,
lähetän sinulle maksutiedot
- ilmoittautumismaksu on 50€ joka maksetaan
viikon sisällä ilmoittautumisesta, näin varmistat oman paikkasi (jos ilmoittautuminen on ---, maksetaan koko hinta kerralla)
- ilmoittautumismaksua
ei palauteta peruutus tapauksessa
- retriitin loppuhinta --- maksetaan etukäteen,
viimeistään --- tai
voit maksaa loppuhinnan myös erissä etukäteen, siitä voidaan sopia erikseen
- peruutus tulee tehdä kirjallisena sähköpostitse minulle
- ilmoittautumismaksua ei palauteta
- jos peruutat tulosi
----- mennessä, mitään kuluja ei peritä, tämän päivän jälkeen perin 20% peruutuskuluina loppumaksusta ----
- jos teet peruutuksen 14 - 8 vuorokautta ennen, peruutuskulu on 50% loppuhinnasta
- jos peruutus on 7 - 0 päivää ennen, peruutuskulu on koko maksu
- jos sairastut vakavasti, voit perua ilman kuluja, lääkärintodistuksen esittämällä
Huom! Pidätän itselläni oikeuden peruuttaa retriitti jos osallistujia on vähemmän kuin 5 henkilöä!
❤Tervetuloa voimaantumaan ja löytämään sisäinen tietoisuutesi!
Elina
RETRIITTIIN OSALLISTUNEIDEN PALAUTTEITA:
"Kiva oli tulla upeisiin maisemiin!
Ruoka oli herkullista ja oli myös kasvissosekeittoa, lempiruokaani.
Elinalle kiitos, suosittelen, hyvä ohjaamaan. Aamumeditaatio
ulkorakennuksessa, voimaannuttava kokemus.
Elinalla omakohtaista kokemusta. Lempeydellä, rakkaudella ja
enkelit läsnä
on ohjannut meditaatiohetkiä.
Rauhaa, rakkautta ja enkelienergiaa odotin viikonlopulta ja
toiveeni toteutuivat! Mukavan onnistunut retriitti"
🙂
"Kiitokset
hienosta retriitistä
Paikka oli oikein mukava ja sopiva.
Täällä
on kyllä sielu levännyt ja pidempäänkin olisi viihtynyt.
Meditaatiot olivat ihania, olisi kiva saada ne "rungot" paperille
kun sitä kuitenkaan muista että miten se meni.
Ruoka on ollut tosi hyvää,
erityinen kiitos Birgitalle...varsinkin piirakoista!
Siis iso kiitos ja lämmin halaus teille molemmille "
🙂
"Kiitokset hienosta retriitistä
Paikka, järjestelyt,
ruoka ym, oikein hyvät.
Meditaatio ohjaukset hienoja kokemuksia, tästä on hyvä jatkaa.
Elinan antama enkelienergiahoito oli koskettava.
Hiljaisuus hoitaa, sitä kannattaa korostaa!
Musiikki kuin terapiaa, enkelikortteihin jäi tutustumatta.
Lämmin kiitos, näkemiin/kuulumisiin
Kiitos teille järjestäjille ja kiitos enkeleille että löysin mukaan!"
🙂
"Kiitos rakkaat! Retriitti oli juuri oikeanlainen. Aikaisemmin en ole tällaisissa käynyt, joten ei ollut minkäänlaisia odotuksia tai vertailupohjaa.
Elinan hoito oli todella voimallinen ja juuri sitä
mitä tarvitsin. Meditaatiot toivoisin ohjattuina jälkitoimituksena, koska ei muista mitä niissä läpi käytiin. Ainakin la illan ja su päivän meditaatiot olivat hyvin voimaannuttavia ja ihanat. Enkeleitä en nimeltä
tiedä, mutta rannalla meditoitaessa luokseni tuli kulta-oranssi, vaaleanpunainen ja vihreä, AE-säteitä. Kiitos, kiitos, kiitos!
Birgitalle suuri kiitos ihanista ruoista!
Risuja en osaa antaa, kun mielestäni niille ei ole aihetta. Itselleni hankalin osa oli olla hiljaa. Jatkossa toivoisin (vaikka ensi kesälle) jonkinlaista Enkeliretriittiä, jossa saisi puhua ja jossa voisi saada tietoa enkeleistä jne. Oikein paljon kiitoksia ja enkeleitä rinnalla kulkemaan"
🙂
"Kiitos ihanista meditaatiohetkistä! Aina vaan paranivat loppua kohti. Sain kimmokkeen aloittaa uudelleen kadoksissa olleen meditaatiokäytäntöni Kaunis paikka - sopii hyvin tällaiseen viikonloppuun. Pientä remppaa siellä täällä ehkä tarvitaan, mutta niistähän jo puhuttiinkin. Eikä ollut hyttysiä!!
Elina, sinulta olisin kaivannut aluksi esittelyä omasta enkelitaustastasi (utelias kun olen). Kiitos ihanasta hoidosta - kätesi kyllä puhuvat puolestaan - tarvitaankohan muuta esittelyä kuitenkaan Ja kiitos että järjestit hoitoajan kaikille halukkaille. Birgitta: Ruoka erinomaista! Suosikkejani olivat keitot. Suurkiitos monipuolisesta
tarjonnasta.
Ihana kiireetön viikonloppu. Ohjelmaa juuri sopivasti.
Kiitos Elina, kiitos Birgitta, kiitos enkelit"
🙂
"Retriitti oli oikein hyvin suunniteltu. Ruoat olivat hyviä. Ainoa minkä koin itse ensimmäistä kertaa mukana olleena oli hiljaisuus. Välillä ahdisti, varsinkin ruokailujen yhteydessä.
Hyvä opetus elämälle, olla hiljaa ja ilman kännykkää. Oikein hyvää jatkoa teille molemmille. Elina, olet ihana "
🙂
"Saapuminen talolle, jompikumpi olisi voinut olla vastassa, selkeästi emäntänä. Kun ei alussa tunne, niin olisi mukava tietää kuka on emäntä.
+ Ohjelma oli rakennettu hyvin, riittävästi omaa aikaa.
+ Nam, mitä ruokaa
+ Ohjatut meditaatiot olivat hyviä, tästä
on hyvä jatkaa omatoimisesti.
Olisi vielä hyvä saada tietoa, mistä kannattaa aloittelijan ottaa meditaatio-ohjeita kotikäyttöön, on niin paljon erilaisia tarjolla netissä ja
kirjoissa.
Elina, voisitko kirjoittaa oman meditaatiokirjan?
Kiitos teille molemmille rentouttavasta viikonlopusta"
🙂
"Ihana, ihana, ihana retriitti Kiitos, kiitos, kiitos
Kattavasti erilaisia meditaatioita, sää suosi onneksi hiukan, että pääsimme uloskin meditoimaan, sekä kävellen että rannalla. Kehitysehdotuksena,
mielikuvamatka meditaation taustalle voisi laittaa musiikiksi meren pauhua.
Mikäli sää olisi suosinut enemmän, ulkona olisi ollut kiva meditoida enemmänkin.
Ruoka oli todella hyvää - kiitos Birgitta ja sitä oli riittävästi.
Paikka ihana, loistava sijainti, ihana järvi!
Suppaus Uinti Tarjoilu Meditaatiot
Pientä fiksailua vaati mökki, mutta ei haitannut.
Viihdyin todella! Kiitos "
🙂
Uusimmat kommentit
Kiitos Elina. Teet upeaa, hyvää Arvokasta työtä lähimmäisten, Kaikkien Ihmisten hyväksi, parhaaksi!
Kiitos täällä tuli hyvä olo...elämäni nyt tummaa....kyllä vielä valo voittaa
Kaikki Elinan hoidot ovat taivaallisen ihania ja rentouttavia. Viimeksi kokeilin lämmintä yrttinyyttihierontaa. Ihanaa!
Kyllä siellä on ollut kaunista. Ihana paikka ja kauniita maisemia