Kurssien ja teemailtojen palaute

Rakas ystävä. Tänne voit kirjoitella ruusuja ja risuja kursseista joihin olet osallistunut sekä äänimalja- meditaatio- ja enkeliterapiailloista. Kiitos, kiitos, kiitos!

28. maalis, 2022

Marita

Kiitos Henkinen matka -kurssista ❤ Opin paljon uutta itsestäni ja koen yhteyteni enkeleihin vahvistuneen. Tästä on hyvä jatkaa henkisen kasvun matkaa.


Kiitos Elina ja enkelit ❤

24. maalis, 2022

Nina

Kiitos Elina 2 kurssistani jo joka siis oli Henkinen matka kurssi! Olen odottanut joka vk uutta viikkoviestiäni niin innoissani olen ollut. Turvallinen olo tulee näistä kursseista. Ihana että järjästät näitä, aion jatkaa uusille kursseillesi❤Kiitos että
olen oppinut taivaallisista asioista kauttasi❤ja auttavat minua jatkossa eteenpäin❤

24. marras, 2021

Helena Räsänen

Kiitos Arkkienkeleiden 12 hoitoa kurssista. Kuuntelen toistuvasti intentioni mukaan. Tiedän, että ne ovat korkeimmaksi parhaakseni juuri oikeaan aikaan K K K .

19. helmi, 2021

Helena Räsänen

Kiitos 7 viikon yhteisestä matkasta 💗. 3 ensimmäistä visualisaatiota olin " kartalla ". Seuraavissa tajunta sammutettiin, jos makasin. Viime aikoina olen kuunnellut istuen. Tuli uutta asiaa viikkojen myötä, alkuosa oli enemmän kertailua. Kirjeet ja visualisaatiot
olivat sopivan pituisia. Kiitos tästä ajasta, aika näyttää otanko muun koulutuksen kauttasi.

5. tammi, 2021

Marika

Kiitos Arkkienkeleiden 12 hoitoa kurssista. Sain niistä paljon irti, mieli rauhoittui ja ajatukset selkeytyivät. Materiaali oli selkeästi ja mielenkiintoisesti kasattu, niitä oli ilo kuunnella ja lukea. Matka jatkuu, aika näyttää minne. Jokin ihanista
EEH kursseistaisi kenties, kiitos vielä kerran.

23. kesä, 2020

Riina Karvonen

Lämmin kiitos Elina Meditaatio verkkokurssista. Kurssi auttoi minua rauhoittumaan ja hengittämään myös paremmin. Uneen nukahtaminen on parantunut puolella ja rentoutumistilaan pääsy on todella nopeaa nyt. Olen kiitollinen tästä kurssista sillä se paransi
elämänlaatua huomattavasti. Otan asiat nyt rauhallisemmin😀. Chakra osio oli ainut johon en oikein päässyt kiinni mutta en siitä huolestu, se varmaan aukeaa minulle myöhemmässä vaiheessa vähitellen.

Oikein ihanaa kesänjatkoa ja valon pisaroita❤️

23. tammi, 2019

Marja Hovi

Kiitos Elina Henkinen matka kurssista.

En osannut odottaa mitään mutta yllätyin sen runsaudesta. Kohtaamiset taivaallisten auttajien kanssa ei onnistunut ihan. Oman suojelusenkelin nimen sain Elaine. Kaunis nimi. Paljon purkautui tunteita jotka purkautui itkuina. Rauhallinen olo seurasi meditaation
jälkeen. Turha vouhottaminen jäi pois. Pääsin irti kaikesta turhasta. Yli 20 vuotta sitten sain kokea kun enkelin otti minut siipien suojaan. Nyt olisin halunnut kokea sen saman mutta en saanut sellaista yhteyttä. Chagra osio oli hyvä. Se nosti energia tasoa.

Tästä haluaisin jatkaa jos etäkursseja tulee.

1. tammi, 2018

Niina

Hei.

Kiitos Elina henkinen matka verkkokurssista!

Olen tyytyväinen että lähdin kurssille!

Kiitos enkelit ja Elina <3

5. kesä, 2017

Merja

Hei. Olen saanut sen mitä odotin ja paljon enemmän. En osannut odottaa miten voimakkaasti rauhoituin, etenkin harjoitus 9. oli sellainen. Aina alussa päätin etten nukahda ja äänimaljoja kuunnellessani tiesin olevani melkein lopussa, kuitenkin heräsin kun
viimeisen lauseen kuulin. Kiitokset sinulle suuremoiselle työllesi. Ihanaa oli saada oppia meditointi.

6. huhti, 2017

Teija

Hei Elina ja enkelit! Olen ollut kahdelle eri henkisellä matkalla ja olen kuin uusi ihminen. Kurssi ja varsinkin enkelit auttoivat minua todella paljon. Nyt tiedän, että minua rakastetaan juuri tälläisenä kuin olen :)

19. joulu, 2016

Tanja

Hei Elina! Henkinen Matka kurssi tuli kuin tilauksesta, no olihan se tilattu :) . Matkani suunta on oikea. Olen erittäin kiitollinen mahdollisuudesta kurssittaa itseäni näin netin välityksellä. Enkelin kohtaaminen oli yllättävää että tapasin kaksikin enkeliä
ja kummankin nimet kirjoitettiin minulle tulikirjaimin. Kurssi auttoi minua paljon. Kiitos!

25. loka, 2016

Heli

Hei Elina ja lämmin kiitos tästä Henkinen matka verkkovalmennus-kurssista💗 Tämä kurssimuoto oli tähän elämänhetkeeni täydellinen. Pystyin lukemaan materiaalit silloin kun se sopi minulle ja meditoimaan aina kun mahdollista.


Tämä oli minulle ensimmäinen kerta kun opettelin meditointia ja erilaisia tuntemuksia nousi pintaan. Ensimmäinen meditointi jännitti. Mutta sen jälkeen olikin pettynyt olo. Tässäkö tämä nyt olikin? Nauroin itselleni ja ymmärsin että eteneminen tapahtuu pienillä
askeleita JOS olen siihen henkisesti valmis. Löysin siis kärsivällisyyden kaverikseni😊

Enkeleiden tapaaminen oli liikuttavaa ja heidän rakkautensa kokeminen sai tunnekuohun aikaiseksi eli itkin siinä meditaatiossa. Mutta arkkienkelit olen tähän saakka kokenut niin suuriksi ja mahtaviksi olennoiksi etten osannut lähestyä heitä. Koin etten ole
heidän arvoisensa. Eli löysin taas kehityskohdan itsessäni😊

Matka on alkanut ja se jatkuu 👍

Kiitos sinulle Elina johdattamisesta💗

Enkeleitä toivon sinullekin👼👼👼👼👼

Rakkaudella, heli

16. loka, 2016

Arja-Leena

Hei!

Henkiset asiat ovat olleet tärkeitä ja pinnalla jo vuosia ja enkeliviesteistä olen saanut paljon johdatusta viime aikoina.

Henkinen matka-kurssi vilahti silmiini, mutta en aikonut tällä erää osallistua siihen. Viimeisenä päivänä jostain syystä kuitenkin päätin osallistua. Mukaan pääsemisen vastauksen saadessani olin menossa kauppaan. Marketin sisäänmenoaulassa oli valkoisia höyheniä
niin paljon, että jäin ihmettelemään, mistä höyhenpaljous voi olla peräisin :).

Helposti stressaavana ihmisenä epäilin kykyäni keskittyä meditoimiseen, mutta helppous yllätti täysin. Mitään järisyttävää en varsinaisesti ole kokenut, mutta oman enkelin tapaaminen sai liikuttumaan syvästi, näkemään ulkonäön ja nimen meditoidessa.

Ymmärrys asioille on vuosien aikana lisääntynyt vähitellen ja uskon, että kaikki ajallaan.


Henkinen matka-kurssin aikana olen itse muuttunut valtavasti ja on tunne siitä, että haluaa jakaa muiden ihmisten kanssa jotain.


Omassa työssäni lähihoitajana olen ruvennut koskettamaan ja halailemaan asiakkaita antaumuksella ja asiakkaat haluavat halailla minua :). Tästä on hyvä jatkaa. Kiitos, kiitos, kiitos <3

16. loka, 2016

Ritva

Kiitos Henkinen matka-kurssista Elina!

Meditaatiot ovat olleet ihania rauhoittumishetkiä, kyyneleet ovat virranneet ja ihanan rauhallinen olo niitten jälkeen.

Pieniä tuntemuksia on ollut ja värien väreilyä, joten mennään pienin askelin eteen päin!

13. loka, 2016

Tuula

Kiitos,kiitos,kiitos ❤ Matka on alkanut❤❤❤

10. loka, 2016

Anne

Kiitos Elina todella ihanasta Henkinen matka verkkokurssista. Olen oppinut meditoimaan ja rentoutumaan kaiken keskellä. Arvostan mahtavaa työtäsi. ❤️❤️❤️

9. loka, 2016

Susanna

Ihana henkinenmatka on alkanut. Pikkuhiljaa olen oppinut rentoutumaan. Enkeliäni en vielä ole tavannut, mutta eräässä meditoinnissa pyysin apua hyvin kipeään ranteeseeni. Hetken kuluttua tunsin ensin väreilyä kädessä ja sitten tuntui kuin joku olisi vetäissyt
peukalostani lujaa. Kuului naksahdus ja nyt kipu helpottanut ❤ Tästä on hyvä jatkaa. Kiitos Elina ja enkelit ❤❤❤

9. loka, 2016

Anna Saarinen

Kiitos, että sain osallistua Henkinen matka-verkkokurssille.. Odotuksia ei oikeastaan ollut, joten kaikki mitä tapahtui oli positiivista yllätystä. Yhteys vahvistui, kiitos enkeleille energioiden välittämisestä ja kiitos Elinalle oppaana toimimisesta <3
meditaatioita aion jatkossakin käyttää. Olen kiitollinen ja positiivisessa virrassa kelluen. :)

6. loka, 2016

Tiina

Kiitos henkinen matka-kurssista Elina. En ole meditaatioissa tuntenut mitään ihmeellistä mutta olen jo jonkin aikaa tuntenut ihollani silloin tällöin ilmavirran, edetään pienin askelin.

6. loka, 2016

Tuija

Kiitos Henkinen matka -kurssista. Matkani on ollut miellyttäviä oppeja tulvillaan ❤

6. loka, 2016

Marjukka

Kiitos Henkinen matka-kurssista ☺ Vielä en ihmeitä ole kokenut meditaatioissa, mutta sitkeästi jatkan ja toivon että vielä joskus....KKK ❤

4. loka, 2016

Minna Helander

Lämmin kiitos, Elina ja enkelit, tästä Henkinen matka-kurssista! Oli aivan upea kurssi, jolla opin antamaan itselleni aikaa rauhoittua ja kuunnella Elinan aivan ihania visualisaatioita. Tuntuu,että pääsin omalla henkisellä polullani eteenpäin ja sain oivalluksia.
Olen äärettömän kiitollinen tästä kurssista, suosittelen!

Elina ja enkelit, kiitos, kiitos, kiitos <3 <3 <3!

22. kesä, 2016

Auli Jämsä

Kiitos etähoidosta <3 monenmoista tunnetta.

9. touko, 2016

Anniina

Kiitos ihanasta enkeliterapiaillasta! Hoidosta jäi iloinen ja rauhallinen mieli ja korttitulkinnatkin osuivat kaikilla nappiin :) Toivottavasti tavataan vielä!

18. huhti, 2016

Annukka

Chakrakurssi oli erittäin antoisa ja sopi minulle juuri tähän hetkeen. Välillä puheenaiheet rönsyilivät, jollain kerroilla saattoi tulla vähän kiire, joten aikataulun rajoissa pysymiseen voisi kiinnittää enemmän huomiota. Itselläni ei toki ollut kiire
mihinkään, mutta tykkään pysyä asiassa, jotta kaikki olennaiset asiat varmasti tulee käytyä läpi ja saan rahoilleni vastinetta näin asiakkaan ominaisuudessa :) Vapaa keskustelu toki on tärkeää, kunhan siihen on varattu sopivasti aikaa ja teetaukohan oli myös
omiaan siihen.

Harjoituksia tein päivittäin tai lähes päivittäin ja niistä oli suuri apu rauhoittumiseen ja rentoutumiseen, erityisesti "pään sisäisen melskeen" rauhoittamiseen. Koin myös uudenlaista rauhaa ja harmoniaa, jota en ole ennen kokenut. Erittäin kiinnostavaa oli
myös tietää omien chakrojen tila ennen ja jälkeen harjoitusten, se antoi konkreettisen tuntuman, että harjoituksista todella on hyötyä. Kurssin jälkeen olen tehnyt harjoituksia aika vähän hektisen elämäntilanteen takia ja heti huomaan olossani kireyttä, kun
en ole ehtinyt harjoituksia tehdä, joten nyt elämän taas tasaannuttua otan harjoitukset ellen päivittäisiksi niin ainakin muutaman kerran viikossa tehtäviksi. Ilman kurssia tuskin olisi tullut itsenäisesti chakrapolkua käytyä läpi, tehtävät ja ryhmä itsessään
inspiroivat ja auttoivat pitämään kiinni harjoituksista. Meillä oli kyllä ihan paras ryhmä ja tunsin olevani "kotona" samanmielisten ihmisten parissa.

Kiitos Elinalle, kiitos ryhmälle <3

2. huhti, 2016

Heli

Kiitokset antoisasta chakrakurssista. Aihepiiri oli todella mielenkiintoinen. Odotin innolla seuraavaa kertaa. Väillä oli linjoissa vikaa mutta sekään ei haitannut. Asioihin pääsi silti hyvin kiinni ja sähköpostiin tulleista tiedoista pystyi asioita tarkentamaan.
Kurssi oli itselle erittäin hyvä ja suosittelen sitä muillekin. Suuret kiitokset Elinalle :)

31. maalis, 2016

Tarja

Kiitos ihanasta chakrakurssista <3 On kiva kun tietää mistä kaikki lähtee ja mitä pitää olla kunnossa jotta voi tällä henkisellä tieddä edetä. Kurssilla tuli niin paljon uutta tietoa että sen opiskelu ja osaksi arkea ottaminen vie vähän aikaa. Minulla
on kirja johon kirjoitin kaikki ylös-chakra kerrallaan, siitä on hyvä lukea ja opiskella. Meditaatio ja kehon harjoitukset tuovat tasapainoa jokaiseen päivään. Kurssi paikanpäällä oli minulle sopiva ja olikin ihanaa kun oli niin mahtava porukka. Ihmiset kertoivat
omia solmukohtiaan ja kipupisteitään ja mistä harjoituksesta on ollut suuri apu siihen hetkeen. Kiitos kaikesta <3 jään odottomaan mitä kivaa seuraavaksi keksit :D

29. maalis, 2016

Maarit

Osallistuin chakrakurssille Skypellä. Odotin iltoja kovasti. Kuhan harjoituksia teki, niin huomasi, että rauhoittui ja nyt pystyy töissäkin rauhoittumaan kuhan hengittelee meditaatiossa opitulla tavalla jonkin aikaa. Positiivisemmalla mielellä eteenpäin.
Suosittelen Elinan kursseja. Aion jatkossakin osallistua. Kiitos Elina! Jonkin verran teknisiä ongelmia, joille me emme voineet mitään.

27. maalis, 2016

Laura

Chakrakurssille löysi tiensä nainen, joka oli kokenut yllätyseron ihan hiljattain. Ensimmäisen kerran itku on vaihtunut uuteen elämäniloon ja positiiviseen tulevaisuuteen suuntautumiseen. Ohjatut meditaatioharjoitukset ovat tehneet harjoittelusta mielekkäämpää
ja niihin on ollut helppo ryhtyä. Tein aikaa harjoitteluun ja sain niistä energiaa ja mielenrauhaa. Mietintätehtävät olivat omiaan syventämään käymääni prosessia. Osaan tehtävistä oli vaikeaa, jopa mahdotonta vastata, mutta ajan myötä pystyn varmasti niitäkin
käsittelemaan. Kiitos Elinalle kurssista ja kurssilaisille myötäelämisestä sekä hyvästä ja hauskasta ilmapiiristä. Suosittelen kurssia erityisesti niille, jotka haluavat tehdä matkaa sisinpäänsä ja painiskelevat rauhattomuuden ja keskittymiskyvyttömyyden ongelmien
kanssa. Kiitos, kiitos, kiitos :-)