EEH- Intuitiivinen Enkelihoitaja koulutus
EEH-Intuitiivinen Enkelihoitaja™ verkkokoulutus
Avaa uusi sivu elämässäsi! Anna sielullesi lupa tulla näkyväksi ja vahvista omaa henkistä polkuasi sekä korkeampaa tietoisuuttasi.
Jokaisella meistä on ollut jo syntymästä asti olemassa lahja kanavoida hoitavaa energiaa, rakkautta ja enkeleiden valoa. Henkisiä taitoja voi uudelleen avata ja opetella, oppia, erilaisilla harjoituksilla ja vahvistamalla omaa intuitiota sekä luottamusta omaan itseen.
Enkelienergialla hoitajan koulutus voi olla sinulle vaikkapa ammattiin johtava koulutus, ihan miten itse haluat. Koulutuksen aikana ja vielä hetken sen jälkeenkin (jokaisen henkinen polku on erilainen) opettelet kanavoimaan enkeleiden rakkaudellista energiahoitoa itsellesi, asiakkaillesi ja eläimille, joko vain harrastuksena tai ammattimaisesti.
Koulutus pitää sisällään runsaasti tietoa enkeleistä ja lisäksi tulemme harjoittelemaan paljon hoitoja ja kanavoimaan enkeleiden puhdasta valonenergiaa, sekä etä- että lähihoitoina. Harjoitusten avulla itseluottamuksesi ja intuitiosi kasvaa ja kehittyy.
Opit myös kanavoimaan etähoitoja ryhmille sekä tekemään universumiin ns. Chi-pallon eli Energiapallon, johon asetat hoidon vastaanotettavaksi. Tähän saat erillisen vihkimyksen.
Valonlähteen Intuitiiviseksi Enkelihoitajaksi kouluttautuminen on samalla sekä parantamisen että syvällisen henkisen kasvun kurssi itsellesi, saat vahvemman yhteyden enkeleihisi
Kun olet käynyt koulutuksen hyväksytysti eli saanut todistuksen, voit opiskella vielä EEH-Enkeliopettajaksi, klikkaa linkistä ja tutustu!
Valmistuneita EEH-Enkelihoitajia: Valonlähteen Enkelihoitajat
Ilmoittaudu koulutukseen tästä: Ota yhteyttä
EEH-Intuitiivinen Enkelihoitaja™ koulutus sopii:
- Sinulle joka haluat vahvistaa omaa enkeliyhteyttäsi ja kanavoida heidän kauttaan hoitavaa, universaalia energiaa, jota voit välittää itsellesi, asiakkaillesi ja eläimille, joko harrastuksena tai ammatimaisesti
- Sinulle joka olet haaveillut tuntevasi enkeleiden läheisyyden, kosketuksen ja rakkaudellisen energiasäteilyn
- Sinulle joka haluat oman henkisyytesi kehittyvän ja tietoisuutesi avautuvan, vaikka et kokisikaan muiden ihmisten hoitamisen olevan osa elämänpolkuasi tällä hetkellä
EEH-Intuitiivinen Enkelihoitaja™ koulutuksen tavoitteet:
- Opit kanavoimaan enkelienergiaa ja tekemään sillä sekä lähihoitoja että etähoitoja, myös ryhmille.
- Nostaa värähtelyenergiaasi korkeammille tasoille. Enkelihoitajakoulutus on syvä henkisen kasvun matka, sillä hoitajaksi kasvetaan oman kasvun myötä.
- Puhdistaa ja vahvistaa kanaviasi enkeliyhteyteen, mitä puhtaampi kanava olet, sitä hoitavampia ja vahvempia hoitosi ovat
- Opit tuntemaan oman enkelisi sekä hoitajaenkelisi, sekä miten eri tavoin voit tuntea enkelit
- Opit tunnistamaan oikeat enkelitaajuudet, maadoittamaan ja suojaamaan itsesi matalemmilta energioita
- Opit paljon chakroista ja työskentelyn 12 chakran kanssa, sekä asiakkaan että itsesi hoitamisessa
- Opit myös kivien ja heilurin käytön enkelihoidoissa
- Opit tekemään Elämän Pallon ja asettamaan sen universumiin - saat siihen vihkimyksen kurssin lopulla
Facebook:
Fb.ssa on salainen ryhmän jossa kaikki opiskelijat voivat kysyä ja kertoa kaikkea mikä koulutukseen liittyy. Tapaat siellä myös uusia samanhenkisiä, enkeliystäviä. Halutessasi liitän sinut sinne kun koulutus alkaa. Huom! Jos et ole fb.ssa, se ei estä koulutukseen osallistumista!
Koulutus-aikataulu:
- koulutuksen kesto on 20 viikkoa, mutta jos tämä on sinulle liian nopea tahti, voimme sopia myös pidemmän aikataulun, juuri sinun oman henkisen polkusi tahtiin
- saat 8 ensimmäisen viikon aikana viikkokirjeet sähköpostiisi, joissa harjoituksia ja muutamia meditaatioita, runsaasti tietoa sekä enkeleistä että enkelihoitamisesta, energiajärjestelmästämme yms.
- lisäksi 12 viimeistä viikkoa on hoitoharjoittelua ja lopputehtäviä varten, silloin ei tule viikkokirjeitä vaan toimimme fb ryhmämme kautta tai sähköpostitse
- HUOM! Olen laittanut nämä viikot tiedoksi, koska toiset käyvät koulutuksen tässä tahdissa, ehkä sinä tarvitset pidemmän ajan, aina voidaan sopia jokaiselle yksilöllisistä aikatauluista! Olen vain sähköpostin päässä.
Harjoitukset ja lopputehtävä:
- koulutuksen 12 viimeistä viikkoa on harjoittelua ja lopputehtävän tekemistä, sekä lähi- että etähoitojen harjoittelua. Hoitoharjoittelut tehdään omille ystäville/sukulaisille/asiakkaille. Etä- ja lähihoitoja, joista aina, sekä sinulle että minulle, palaute kyseisiltä henkilöiltä. Lopputehtävänä jokainen opiskelija kanavoi enkelihoidon myös minulle.
- HUOM! Aina voidaan sopia pidempikin harjoitteluaika.
- EXTRA! Kanavoin sinulle, koulutuksen alussa, etähoidon. Saat siitä laajan palautteen sähköpostiisi. Sovitaan yhteinen aika, kun olet ilmoittautunut -
Todistus:
Todistuksen saat kun kaikki harjoitukset ja lopputehtävät on suoritettu ja minulle niistä palaute annettu! Oma usko itseesi, intuitiivisuus ja yhteys enkeleihin vahvistuu sitä enemmän mitä enemmän harjoittelet.
Jos et jostain syystä tarvitse todistusta, niin silloin lopputehtävää ei ole pakko tehdä, tosin suosittelen silti harjoittelua, harjoittelua ja vielä kerran harjoittelua.
Vain todistuksen saaneet voivat käyttää nimikettä EEH-Intuitiivinen Enkelihoitaja™
Yhteystiedot:
Valonlähteen verkkosivulle lisään halutessasi todistuksen saaneiden yhteystiedot joten asiakkaita sinulle voi tulla myös sitä kautta. Mainostan yhteyssivustoa myös facebookissa.
Ilmoittautuminen:
- voit ilmoittautua koulutukseen juuri silloin, kun Sinulle parhaiten sopii
- sähköpostitse: elina@elinanenergiahoidot.fi tai yhteyslomakkeella: Ota yhteyttä
- kerro nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi
Koulutuksen hinta ja maksuehdot:
- kokonaishinta 480€
- ilmoittautumismaksu 80€, maksetaan ilmoittautuessa koulutukseen.
Huom! ilmoittautumismaksua ei palauteta, jos päätätkin peruuttaa osallistumisesi, tai lopetat koulutuksen kesken
- lopun 400€ voi maksaa kokonaisuudessaan, ennen koulutuksen alkamista tai neljässä 100€ erässä, kerran kuukaudessa, sovitusti joko 15. tai 30 päivä.
- jos tarvitset yrityksellesi laskun, kerro siitä ilmoittautuessasi
- erät pitää suorittaa sovittuina eräpäivinä, jos tarvitset lisää maksuaikaa sovi siitä erikseen kanssani, aina pystytään sopimaan kunhan etukäteen kerrot siitä
- jos lopetat enkelihoitaja koulutuksen kesken, suoritettuja maksuja ei makseta takaisin, paitsi silloin jos sinulla on esittää lääkärintodistus vakavasta sairaudesta jonka takia et voi jatkaa opiskelua. Huom! Ilmoittautumismaksua ei palauteta!
Ilmoittaudu nyt: Ota yhteyttä
Rakkaudella
Elina
Koulutukseni:
Diana Cooper foundation - enkeliopettaja
Luontaishoitaja
Horstmann hoitaja
Enkelihoitaja
Enkelikanavoija
Reikimaster
Kristallihoitaja
Uusimmat kommentit
Kiitos Elina. Teet upeaa, hyvää Arvokasta työtä lähimmäisten, Kaikkien Ihmisten hyväksi, parhaaksi!
Kiitos täällä tuli hyvä olo...elämäni nyt tummaa....kyllä vielä valo voittaa
Kaikki Elinan hoidot ovat taivaallisen ihania ja rentouttavia. Viimeksi kokeilin lämmintä yrttinyyttihierontaa. Ihanaa!
Kyllä siellä on ollut kaunista. Ihana paikka ja kauniita maisemia